
Talven harrastukset – tässä vähän ohjelmaa hiihtolomalle!
Hiihtoloma edessä, mutta pelkkä paikallaan oleminen ei riitä? Älä huoli, et ole yksin. Toiset meistä eivät osaa käpertyä sohvan nurkkaan kirja kädessä ja viltti sylissä. Täytyy olla menoa ja meininkiä. Tuttuja harrastuksia, uusia harrastuksia – tai edes jotain harrastuksia! Liikkeelle on päästävä. Nyt me autamme sinua löytämään lomalle menoa ja vilskettä.
Ymmärrämme, ettei lumitilanne ole kaikkialla sama, joten listaamme erikseen lunta vaativia harrastuksia sekä harrastuksia, joissa pääsee vauhtiin mainiosti myös ilman lunta.
Talviset harrastukset
Hiihto
Mikäs sen perinteisempää! Suomi on aina ollut vahvaa hiihtokansaa – aikoinaan se oli paras tapa edetä talvella. Nykyään hoidettuja latuja löytyy niin etelän rannikoilta kuin pohjoisen lakeuksilta.
Hiihdon suurin rajoite on lumitilanne: aina eteläisimpään Suomeen ei saada tarpeeksi vahvaa lumipeitettä. Jos palo päästä laduille on kova, suosittelemme etsimään netistä tietoa Etelä-Suomen hiihtoputkista – niissä kausi on käynnissä, vaikka ulkoa ei lunta löytyisikään.
Lumikenkäily
Jos perinteinen hiihto ei oikein maita, voi napakasta talvi-ilmasta nauttia myös lumikenkäilemällä. Harrastus ei vaadi suuria panostuksia, sillä kengät eivät nykyisin ole enää hirmukalliita. Lumikenkiä ei myöskään tarvitse erikseen huoltaa tai voidella, joten pääset maastoon välittömästi.
Raikkaan ilman lisäksi saat hyvää kuntoilua: lumikenkäily on jopa 60 prosenttia tehokkaampaa kuin perinteinen kävely. Teho ja kalorien kulutus riippuu tietysti valitsemastasi maastosta ja etenemistahdista.
Koska lumi on pääasiallisesti pehmeää, sopii laji kaikille mummosta vaariin – jopa nivel- ja muista vaivoista kärsiville.
Avantouinti
Terveellistä – rauhoittavaa – ja uskomaton kokemus joka ikinen kerta. Avantouinti ei ole vain eläkeläisten touhua, vaan siitä ovat villiintyneet nyt myös nuoret ja työikäiset.
Moni kaupunki ja kunta tarjoaa asukkailleen mahdollisuuden harrastaa avantouintia. Lisäksi aktiivisimmat harrastajat liittyvät avantouimareiden yhdistyksiin tai käyvät jopa lajin kilpailuissa.
Luistelu
Jatketaan perinteisellä linjalla. Talven parhaisiin harrastuksiin kuuluu tietysti luistelu. Tarvitset vain luistimet ja aikaa – ja ei muuta kuin yksin, kumppanin tai koko perheen kanssa kentälle kurvailemaan.
Pienemmillä paikkakunnilla parhaat luistelukentät löytyvät usein koulujen ja liikuntahallien pihoilta – isommissa kaupungeissa tarjolla on myös erillisiä luisteluratoja.
Nämä harrastukset onnistuvat myös ilman lunta!
Crossfit
Crossfit-buumi jatkuu yhä. Laji sopii joka vuodenaikaan ja on taatusti tehokasta kuntoilua sinulle – nykyiseen kuntoosi katsomatta. Aloittelijoiden täytyy aina aluksi käydä niin sanottu On Ramp -kurssi, jossa oppii harrastuksen alkeet ja pääsee jyvälle liikkeistä ja lajin sisällöstä. Kun On Ramp -kurssi on hoidettu alta pois, voit käydä salilla joko opastetuilla tunneilla tai vapaasti omaan tahtiisi.
Kokkikerho
Onko sinulla peukalo keskellä kämmentä keittiön puolella? Tai nautitko suunnattomasti ruoan valmistamisesta? Osallistu kokkikerhoon! Ympäri Suomea järjestetään erilaisia ruoanlaittoon ja leivontaan liittyviä kursseja – aina vasta-alkajista pitkälle ehtineiseiin mestarikokkeihin asti.
Legojen rakentaminen
Haluatko siistiä sisähommaa, jossa sisäinen insinöörisi pääsee valloilleen? Aloita legoharrastus!
Legoista voi rakentaa melkein mitä tahansa aina pienistä teknisistä rakennelmista isoihin jättimäisiin linnoihin ja kaupunkeihin asti. Vähän samaan tapaan kuin aikaisemmissa artikkeleissa mainitsemamme aikuisten värityskirjat, myös legot antavat aivoillesi jotain aivan muuta ajaltetavaa arjen stressin keskellä.
Kun keskityt rakentamiseen täysillä, lievität stressiäsi – ja samalla kehität aivotoimintaasi. Mieli pysyy virkeänä kaikin puolin!
Sulkapallo
Tehokas rasvanpolttaja ja vauhdikas laji. Sulkapallossa alkuun pääsee todella helposti: varaat itsellesi paikallisesta urheiluhallista ajan ja lainaat kaveriltasi tai hallista itsellesi mailan (vuokraus maksaa yleensä pari euroa). Harjoittele kaverin kanssa hetki lyöntejä ja lämmittele kunnolla ennen kuin aloitatte pisteiden laskemisen.
Vaeltaminen
Kun maa on lumeton, on vaeltaminen vaivatonta. Vaikka tämän lajin harrastaminen on periaatteessa varsin edullista (tarvitset vain vaatteet yllesi ja kengät jalkoihisi), kannattaa paljon vaeltavan panostaa välineisiin kunnolla.
Ensimmäinen tärkeä hankinta ovat tietysti kunnon vaelluskengät. Niiden tulisi tukea ja suojata jalkaa sekä kestää vettä.
Muita tärkeitä hankintoja ovat muun muassa sateenkestävät GoreTex-päällysvaatteet, hyvä aluskerrasto, sopiva reppu tai rinkka sekä pitkille matkoille ruoanlaittovälineet (esim. Trangia).
Mukaan kannattaa aina pakata riittävästi lämmintä vaatetta, runsaasti nestettä sekä sopivasti purtavaa.
Opettele uusi soitin – tai kieli!
Haluatko tekemistä pidemmäksi aikaa? Haasta itsesi ja opettele kokonaan uuden soittimen soittaminen. Luonnollisesti on kaikkein helpointa aloittaa sellaisista soittimista, joita kotoa tai tutuilta sattuu jo valmiiksi löytymään nurkista. Jos siis et ole kitaran kanssa vielä tullut tutuksi, lainaa ystävältäsi sellainen ja opettele tabulatuurien kanssa soittoa netistä.
Toinen haastava idea talveksi on uuden kielen opettelu. Siihen et tarvitse mitään välineitä – vaan etsit ilmaisia kursseja verkosta. Opettelu on hyödyllistä, mutta joidenkin mielestä samalla myös hauskaa!